PetriPerta

Ei Terho huono vaihtoehto ole...

Ei Terho huono ole mutta ei kyllä paraskaan vaihtoehto. Sampo Terho edustaa ainakin puheissaan huomattavasti järkevämpiä asioita kuin mitä etukäteen luulin. Toki mies on minun makuuni liian myötämielinen maahanmuutolle mutta esimerkiksi EU-asioissa ja itsemääräämisoikeuden palauttamisessa hän on oikeinkin oikeilla jäljillä. EU-eromme olisi meidän voittomme ja toisaalta unionin merkittävä tappio. Suomi on pitkään ollut koulupoikana tottelemassa jokaista brysselistä tullutta käskyä ja vieläpä Pilkulleen. 

Mieltäni kohotti myöskin maininta siitä kuinka "vääjäämättömällä työvoimapulalla" on peloteltu jo aivan tarpeeksi ja että sitä ei tule koskaan tässä maassa tapahtumaan. Se kun on aivan totta... Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa puolet työpaikoista tulee häviämään ja ymmärtääkseni työväen eläköitymisvauhti ei aivan pysy siinä perässä. Mutta mokuttajat puolustavat asiaansa vaikka yksisarvisilla ja keijuilla kun eivät mitään faktaan perustuvaa keksi. Monikulttuurisuutta kun on perusteltu muun muassa sillä että me tarvitsemme työntekijöitä tulevaisuudessa. Typerää, tiedän. Etenkin kun pakoloisten ja muiden maahanmuuttajien tarjoama "hyötysuhde" on niin rajusti pakkasella että täytyisi sen työllistyvän kymmenen prosentin tehdä 24/7/465 töitä jotta se lovi saataisiin edes pääosin täytettyä.

Näyttäisi siltä että suurten linjojen osalta PS saattaa saada vähintäänkin kohtalaisen uuden puheenjohtajan, kävi miten kävi. Tosin puheet ovat puheita... Nähtäväksi jää!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Taitava poliitikko on sitä mieltä mitä hän olettaa kuulioiden tai potentiaalisten äänestäjiensä olevan.

Tilannetta vielä helpottaa yhteydet puoluetoimistolle, jossa on kerätty dataa puolueen äänestäjien näkemyksistä.

Käyttäjän PetriPerta kuva
Petri Perta

Tätä mietin itsekkin. Siksi en liputa Terhon puolesta. Vaihtoehtomediat tonkivat faktaa esiin jatkuvasti mm. siitä kuinka tietty ps-väki on aktiivisesti vastustanut eu-äänestyksen järjestämistä yms. Aion olla puoluekokouksessa erittäin kriittinen päätöstä tehdessäni.

Käyttäjän SeppoHeino kuva
Seppo Heino

Minä en ymmärrä, mitä Sampo Terho edes yrittää sanoa. Hän on avoin ajatukselle vs. Jussi Halla-aho vaatii kansanäänestystä. Terho ei kerro omaa kantaansa (koska kannattaa EU:ta), mutta Jussi sanoo EU:lle EI. Puoluetoimisto on selvästi tämän Terhon heräämisen takana, ja koska Halla-aho on ollut koko ajan oikeassa. Puolue-eliitillä on nyt hätä kädessä, koska suuri osa kenttäväestä ei luota enää puolue-eliitin toimiin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Sampo Terho voisi loikata Kokoomukseen ja Jussi Halla-aho voisi palata takaisin slaavilaisen filologian pariin. Molemmat ovat liian herraskaisia PS:n johtoon.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Juu, Hakkaraisesta tulisi hyvä puheenjohtaja persuille.

Toki eliittiähän Hakkarainenkin on, ainakin rahaeliittiä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #5

Minä veikkaisin ministeri Lindströmin paremmaksi ehdokkaaksi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #6

Mitä, soosialidemokraatistako persukukko?

Mitä minä Lindströmin puheesta ymmärrän, niin se ei eroa mitenkään SDPn linjasta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #7

Mistä SDP:n linjasta, ihan vieras käsite nykykään.

Vai onko se linja se, että haukutaan hallitus, ja sitten jos voitetaan vaalit, niin jatketaan samaa politiikkaa.

Kun se linja on tuo, niin en usko Lindströmin siihen sopivan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

Sillä nyt vain on niin SDPläinen maailmankuva. Eikös se oo joku entinen luottamusmies, tai jotain?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #10

Taas tuli ihan vieras sana SDP:läinen maailmankuva, Lipposlainen, Haloslainen, Rinneläinen(populistinen) :)

Vai mikä?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #11
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #7

Lidström saisi SDP:hen menneet äänestäjät takaisin. Halla-aho pitäisi huolen matu-kritiikistä vaikka Brysselistä käsin.

Toimituksen poiminnat