PetriPerta

Sitä saa mitä tilaa?

  • Sitä saa mitä tilaa?

Minulta liikenee ymmärrystä erityisesti suomalaiselle ääriajattelulle. Suomessa on viime vuosikymmeninä ollut tapana vähätellä ongelmia, liioitella mahdollisuuksia ja keinolla millä hyvänsä pyrkiä kompromissiin, myös asioissa missä kompromissi on sietämättömän vahingollinen.

Suomessa ja euroopassa yleisestikin ollaan kuulemma huolissaan äärioikeiston ja populismin noususta? Tavallaan ollaan huolissaan aiheesta koska nousu on selvää ja se tulee entisestään jatkumaan, mutta mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Molemmat kun ajavat kansan tahdon toteutumista.

Molemmat ajavat omavaraisuutta ja asioiden tekemistä itse, omalla rahalla ja omalla luvalla. Toki sekä populismin että äärioikeiston nousu saattaisi ikävästi tuhota tiettyjen tahojen monikulttuurisen unelman mutta jos sillä pelastetaan Suomi, sen kansa ja Eurooppa siinä sivussa saa minun puolestani mennä. Ei ole niin väliksi.

Oli miten oli, poliittinen ääriajattelu suomessa, aivan kuten missä tahansa muuallakin, perustuu siihen ettei valtiovalta hoida työtään siltä vaadittavalla tasolla. Valtion tehtävä on käyttää kansan mandaatilla valtaa kansan parhaaksi. Kansa on antanut valtiovallalle oikeuksia sen velvollisuuksien täyttämiseksi. Tavalla tai toisella on ajauduttu tilanteeseen missä kansainvälinen pääoma päättää suomen talouselämästä ja missä suomen kansa on sivuutettu leipäjonossa aivan hännille. Relevantti kysymys onkin: Mitä valtiovalta tekee nyt, vuonna 2017? Niin... Mitä se tekeekään? Se keskittyy uusien lakien luomiseen, pankeille pyllistelyyn ja rahan vuolemiseen kansan selkänahasta. Se hankkiutuu eroon siitä vähästä omavaraisuudesta mikä meillä on jäljellä ja haikailee vielä vapaakauppasopimuksien ja NATOn perään.Kansa on saanut tarpeekseen niistä herrakerhoista mihin valtiovallan pikkutakkimiehet meitä tahtovat alituiseen raahata!

Mitä se ei tee? Työtään eli luo mahdollisuuksia ja suotuisaa ilmapiiriä yrittämiselle ja kotimaiselle kulutukselle eikä se pidä yllä turvallista ja vakaata suomalaista yhteiskuntaa joka olisi hyvä paikka suomalaiselle elää. Tässä maassa tuntuvat kaikki muut kulkevan tavallisen suomalaisen ohi, vasemmalta ja oikealta.

Positiivista on se että kaikki kurjistuvat tasavertaisesti. Tai no, eivät nyt aivan... Täällähän rikkailla on kissanpäivät. Suuryritysten pösöt ja Oy Suomi Ab:n sadanpäämiehet saavat nauttia suomen korkeasta hintatasosta ja pikkupikku verokikkailun avulla maksaa veroja prosentuaalisesti vähemmän kuin matalapalkkatyöläiset. Tästä hyvänä esimerkkinä Koneen pampun 4,7% veroäyri.

Mutta ainakin työväki ja työttömät kurjistuvat tasaisesti. Vuosia on jo puhuttu tuloerojen poistamisesta ja tällä menolla siinä onnistutaan alta aikayksikön. Yritykset kaatuvat yrittämisen mahdottomuuteen ja siinä sivussa skodataan duunarit kortistoon.Hellurei! Kun kukaan ei ole töissä ja elävät toimeentulotuella (jos sitä enää koskaan kellekkään saadaan maksettua?), ei ole kuin yksi tuloero: Rikkaat ja aivan helvetin köyhät!

Kysytäänpä kaikki itseltämme: Onko kansalle annettu muita todellisia vaihtoehtoja kuin yllä kuvatun suoraan sanottuna Paskan jatkuminen tai ääriliikkeet? Annetaan kansalle oikea vaihtoehto. Oikeudenmukainen, kansaa kunnioittava ja rehellinen vaihtoehto. Väittäisin että ääriliikkeet katoavat tarpeettomuutensa seurauksena.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Kysytäänpä kaikki itseltämme: Onko kansalle annettu muita todellisia vaihtoehtoja kuin yllä kuvatun suoraan sanottuna Paskan jatkuminen tai ääriliikkeet? Annetaan kansalle oikea vaihtoehto. Oikeudenmukainen, kansaa kunnioittava ja rehellinen vaihtoehto. Väittäisin että ääriliikkeet katoavat tarpeettomuutensa seurauksena."

Perussuomalaiset eivät ainakaan ole mitään uutta tuonut mukanaan. Muka pienten ihmisten ja köyhien puolue. Hah.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomi on äärimmäisyyksien maa. Sääli, kun kauempaa katselee.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Näinhän sen menee! Hyvin huomaa tästä pakolaistilanteestakin.. Valtio kun ei hoida työtään (LAITON pakolaisleiri Helsingissä) Niin se toinen ääripää (Rajat kiinni ynm. porukka) sen hoitaa, ja tuollaisten porukoiden kannatus vain laajenee, vaikkei nälttämättä sitä monikaan toivoisi.

"Sitä saa mitä tilaa"

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Suurpiirteisesti arvioituna tilannekuvauksesi on mielestäni melko paikkansapitävä.

Ja johtopäätöksesikin eli olettamus ääriliikkeiden voimistumisesta edelleen, pitänee paikkansa.

Toistaiseksi ollaan kuitenkin nähty vain toisen äären ääriliike, eli fasismia kohti vievä ääriliike. Toinenkin mahdollisuus on olemassa, nimittäin sosialismi.

Et kirjoituksessasi ryhtynyt spekuloimaan kovinkaan yksityiskohtaisesti sillä, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Minun käsitykseni mukaan tilanne on syntynyt kapitalismin luontaisen kehityksen mukaan. Talouskilpailu kiristyy jatkuvasti ja tavallinen kansa on se kansanosa, jota riistetään. EU on kapitalistien työkalu. Jo EU:n "perustuslaissa" sanotaan, että EU:n alueella harjoitetaan markkinataloutta, ja että EU:n tarkoitus on talouden (ei siis ihmisten) tarpeiden palveleminen.

Noista kahdesta äärivaihtoehdosta vielä sen verran, että fasismi ei ole kapitalismille vastakkainen asia, vaan päinvastoin se on vain väkivaltainen tapa pitää kynsin hampain kiinni kapitalistisesta taloudesta vielä sen jälkeenkin kun se on jo alkanut tehdä elämän sietämättömäksi kansan suurelle enemmistölle.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotanto- ja rahoitusvälineet ovat pienen vähemmistön omistuksessa, ja suuren enemmistön osana on olla työjuhtana noita käyttämässä kapitalistien ehdoilla ja eduksi. Tästä syntyy se kahtiajako, joka tekee kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa mahdottomaksi sellaisen politiikan olemassaolon, joka ajaisi koko kansan etua.

Sosialistisessa yhteiskunnassa kansa omistaa tuotanto- ja rahoitusvälineet, ja täten työnantajapuoli, työntekijäpuoli ja rahoittajapuoli ovat yksi ja sama osapuoli: koko kansa yhdessä. Tällöin ei ole olemassa mitään luokkajaosta johtuvaa kahtiajakautumista, ja koko kansan etua ajava politiikka on löydettävissä.

"Jostain syystä" kapitalistinen valtamedia ei hiiskahda sanallakaan sosialistisen vaihtoehdon olemassa olemisesta. Sen sijaan fasismia kohti vievästä ääriliikkeestä kirjoitetaan joka päivä sivukaupalla, ja sen ääriliikkeen suosio kasvaa samassa tahdissa kuin siitä kirjoitetaan -- aivan riippumatta siitä, missä sävyssä siitä kirjoitetaan.

Veikkaan, että vielä on muutama vuosi aikaa miettiä ennen kuin seuraava maailmansota alkaa, ja siksi kannattaa miettiä hyvin, mitä kannattaisi tehdä. Parhaassa tapauksessa sota voitaisiin vielä ehkä välttää, jos ei pidettäisi kynsin hampain kiinni tästä nykyisestä talousjärjestelmästä, joka tuottaa jo enemmän haittaa kuin hyötyä ihmiskunnalle.

Toimituksen poiminnat